keskiviikko 19. toukokuuta 2010

1bar Tampere

Noniin, nyt on 1bar käyty tsekkaamassa pariin otteeseen, joten on analyysin aika. Ensimmäisen kerran kävin tarkastamassa barin vappuaattona ja meno oli sen mukaista. Porukkaa barissa oli ihan riittämiin ja tunnelma katossa. Itsellä rankka päivä alla joten, makumatka virkistävän caipiroskan seurassa oli odotettu ja odottamisen arvoinen. Toisen kerran 1barin tason kävin testaamassa paria viikkoa myöhemmin perjantai-iltana. silloin asiakkaita ei ollut aivan tungokseksi asti.

Punaistamattoa pitkin ärrän ohitse sisälle baariin ja olo oli kuin hollywoodissa. Yksi barin ehdoton plussa on helppous. Idea saman tyylinen kuin cuba cafessa yms. Aina helppo ja mukava tulla, ei sisäänpääsymaksua (paitsi erikoisillat). Narikka maksu 3e jonka maksaa mielellään hyvästä palvelusta! Aukioloajat 1barissa ovat myös asiakasystävälliset eli ke-la after work tyyliin viidestä päätyyn asti. Ja sunnuntaina tietysti ammattilaisten ilta.

1Barissa Tampereella on kaksi erillistä huonetta, joissa kummassakin toimiva tiski. Toisella puolella meno on lounge tyylinen. Pöydässä on mukava istuskella ja lueskella juomalistaa kaikessa rauhassa. Toisella puolella isompi tiski ja tanssilattia. Dj soittelee hyvää tanssimusiikkia. Listan drinkit ovat aika perinteisiä cocktaileja höystettynä 1barin muutamilla omilla helmillä. Listalle toivoisin enemmän oikeita makuja kuten tuoreita vadelmia, persikkaa jne. Juomiin käytetään mielestäni liikaa lisäainepyreitä. Palvelu 1barissa oli nimensä veroista eli ykkösluokkaa. Flairtending on kiinteästi osana palvelua ja liikeideaa ja työn ohessa henkilökuntaa kertoo juomista asiakkaille.

Asiakaskunta oli ainakin vappuna hyvin laaja, mutta uskon että pidemmällä aikavälillä ns. kaljan kittaajat jäävät baarista pois. Ja luulen että 1barissa tullaankin panostamaan nimenomaan maksukykyisiin työssäkäyviin nuoriin ihmisiin, jotka ovat valmiita maksamaan alkoholinautinnosta enemmän kuin kaksi euroa. Hintataso barissa onneksi oli pidetty hyvin kohtuullisena, sillä 7e laadukkaasti valmistetusta käsityöstä ei ole paljon. 1barin kannattaisi ehkä kokeilla ottaa listalle joku halpa shampanja laseittain myyntiin. Pyysin shampanjaa mojitooni, mutta se ei harmikseni onnistunut.

Haasteena 1barilla tulee varmaankin olemaan se, että saadaan pidettyä yllä rento helppous, niin ettei baari saa raskauttavaa pintaliitokuppilan leimaa. 1bar on ehdottomasti tervetullut uudistaja Tampereen ravintolakulttuuriin, liikepaikalle, jossa on useita ravintoloita kokeillut siipiään, mutta joutunut syystä tai toisesta sulkemaan. Toivotan onnea ja menestystä!

Valitettavasti en saa blogiini kuvia 1barista teknisistä ongelmista johtuen, mutta kuvia tyylikkäästä baarista kannattaa käydä katsomassa 1bar Tampereen facebook-sivuilta sekä netistä http://www.1bar.fi/

3 kommenttia:

  1. kiitokset hyvästä jutusta :) Mielelläni juttelisin noista pyreistä jotka ei todellakaan ole säilykkeitä. Mansikka tulee pakasteesta ja siihen lisätään ainoastaan sokeri,samoin vadelma,passion on 95 prosenttista ja on myös pakaste joka sulatetaan ja siihen ei lisätä mitään.persikka on myös säilykkeenä mutta aitoa,samoin mango. Käytämme näitä raaka aineita koska sama juoma pitää saada kesällä ja talvella jolloin esim mansikat ja vadelmat ovat PIKKUISEN turhan arvokkaita koska tarkoituksemme on pitää myöskin hinnat kunnossa niin drinkki ei voi maksaa mielestäni 16 euroa. Kiitokset jutustasi tv Tomi Metsuri Pylvänäinen

    VastaaPoista
  2. Kiva kun kävit omalla nimellä korjaamassa asiavirheen. :) Ja on hienoa, jos pyreet oikeasti tehdään itse oikeista marjoista. Jotenkin jäi vaan esanssinen maku vadelmapyreestä. Mutta korostan vielä, että itse siis kommentoin maun perusteella ja siten tuon lauseen oisin voinu kirjoittaa paremmin.

    VastaaPoista
  3. En mie mökötä siitä :) mehä ollaan vaa ihimisiä. Tuuhan taas käymään kun ehit :) mukavaa kesää kaikille. hyvä juttu ja kiitokset meidän koko poppoolta tv metsuri

    VastaaPoista